Aikaa on mennyt todella paljon kun viimeiksi olen käynyt täällä sivuilla,mutta väliäkös sillä,tässä on tehty todella töitä kansalaisten hyväksi ja otettu osaa Salon kaupugin rakentamiseen.
Totean sydämeni äänellä että valitettavasti on mennyt melkein koko vuosi valtuutettu Toverini piikkiin,en edes nimeä mainitse,jotenkin tuntuu ei tärkeältä,mutta energiaa on mennyt ja Perussuomalaisten maine on kärsinyt Salon alueella.Nyt ollaan tultu siihen pisteeseen hänen osaltaan,että valtuutettu K.Satopää tekee aivan omaa politiikkaansa,hänellä on ihan ikiomat kannattajansa ja hyvä niin,tiedonkulku on näissä asioissa tärkeää,että äänestäjät tietävät todellisuuden.
Lähden tästä eteenpäin omin eväin ja tietysti valtuustoryhmäni ja yhdistyksen jäsenten kanssa rakentamaan sitä politiikkaa mikä on oikeaa ja rehellistä Perussuomalaisuutta kaikin tavoin,kaikkien kansalaisten eduksi.Minua ei kosketa enää väärät tuulet,olen aina tiennyt suunnan,mutta tässä on ollut jotain ihmeellistä matkan varrella,sellaista mitä minä en ole halunnut tielleni.
Minulla on ollut selkeesti yksi linja ja se on ollut tämä Perussuomalaisuus,rehellisyys ja sitä kautta arvot,arvoni Suomen kansalle,suoraan ja selkeästi."Kylähullut" jätetään nyt omaan arvoon.
Me Perussuomalaiset ollaan tiedettävästi kirjavaa porukkaa,mutta siellä on myös maltillista politiikkaa,jos osaa löytää sen tien-se tie ei ole mitenkään helppoa löytää.
Nyt on tulossa suuri juhlan aika,joulu.Toivonkin sydämestäni että ihmiset osaisivat nauttia joulusta yhdessä tai yksin,mutta jätetään se kauhea kiire ja vouhottaminen,ei lahjoilla joulua tehdä-kaupallisuutta se tietysti kannattaa,mutta eritoten painotan,muistakaa läheisiänne ja ihmisiä yleensä,se on tärkeää,ruoka,lämpö ja läheisyys ne tekevät joulusta hyvän juhlan ja näitä asioita pitäisi vaalia aina.Varsinkin nyt kun taloushuolet painavat monia koteja,mutta ajatelkaa positiivisesti,meillä asiat on hyvin,on perustarpeet ja meillä on Suomessa rauha.Eritoten mietin tätä asiaa itsenäisyyspäivänä kirkossa ja kun laskimme seppeleet haudoille(Muurlan hautausmaa),kirkossa ja paikan päällä oli vain pieni porukka,kävi mielessä että mikä ihmisiä vaivaa,kun ei haluta muistaa esim.sotiemme veteraaneja,valitetaan tekstari palstalla päivästä toiseen-avatkaa silmänne ja ajatelkaa asioita laajemmin.Vaikka oma hyvinvointi on tärkeää jaksamisen kannalta,niin toisten huomioon ottaminen myös arkielämässä antaa paljon jos sen oivaltaa.
Toivotan kaikille Rauhallista Joulun alus aikaa ja Iloista Joulua sekä joulumieltä.
tiistai 15. joulukuuta 2009
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)