keskiviikko 17. marraskuuta 2010
Sosiaalinen luototus
Sosiaalinen luototus oli jo toistamiseen valtuustossa 15.11.mutta Salon kaupunki ei ota käyttöön luototusta,näin asiasta äänestettiin,mönkään meni sekin asia.Sosiaalisen luototuksen tarkoitus olisi auttaa asiakasta sellaisessa tilanteessa,josta hän ei selviä normaalin taloudellisen tuen avulla.En ymmärrä miksi tällaista luottoa ei voida hyväksyä,vaikka kyseessä on laina jonka maksat takaisin ja korkotulojakin olisi.Silti kaikenlaisia muita ns.ei lakisääteisiä palveluja ja niihin liittyviä avustuksia pitäis olla avokätisesti ojentamassa,vaikka nyt pitää säästää ja leikata.Koettakaa nyt hyvät ihmiset ajatella järjellä asioita,maalaisjärjen käyttö ei ole kielletty.
tiistai 16. marraskuuta 2010
Valtuuston kokous 15.11.2010
Maanantai 15.11.oli sitten kokous,jota valmisteltiin oikein urakalla.Kyllä siinä miettimistä ja laskemista olikin,että mitä sitä ollaan tekemässä ja päättämässä,eikä se mitään helppoa ollutkaan päättää siitä mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan ja miten me kaikki pärjätään täällä Salossa.Päästiin sentään mielestäni aika hyvään kompromissiin vero prosentin suhteen,saadaan edes vähän helpotusta ongelmiin vähäks aikaa.Prosentiksi tuli siis 18.75 mikä ei siis tietenkään riitä,koska Salo on musta aukko,mutta lomautukset peruuntuivat tai siirtyivät,ei ole kristallipalloa,mutta tulevaisuus tällä näkymin on synkkä.Mielestäni kyllä kaupungin työntekijöidenkin pitää tulla asiassa vastaan,tässä on liijoiteltu asioita oikein runsas kätisesti,varsinkin opettajat tuntuvat olevan vähintään jos ei nyt ihan mutta melkein Jumalia.Ehdotankin että esim.koulut vois lomauttaa niin että aloittavat sen 9pv.myöhemmin syksyllä,ei se maailmaa kaada jos noin pari viikkoa jää pois opeista ja voihan sitä tehdä sitten vähän ns.iltahommia yks sun toinen.Ei se ihmisiä tee yhtään sen kummemmiksi,kyllä ne jaksaa jos on pakko.On sitä ennenkin maailmassa ollut koulu asioissa katkoksia jostain syystä ja luokalta on päästy,on tehty kotona iltaisin ylimääräisiä läksyjä,tosin silloin ei ollut tv.tä eikä nettiä,jotenka aikaa ei turhautunut jonnin joutaviin.Pärjätty on ja osataan käyttäytyä jopa paremmin kuin nykymaailmassa kaikesta huolimatta.
Verokorotus ja keskustelu lomauttamisesta ovat seurausta Nokian maksamien yhteisöverojen romahduksesta.Sen seurauksena Salo korottaa veroja,leikkaa rajusti henkilöstömenoja ja höylätään palveluista.
Nähtäväksi jää joulukuun talousarvio kokous,mitä siihen mennessä saadaan aikaan.
Verokorotus ja keskustelu lomauttamisesta ovat seurausta Nokian maksamien yhteisöverojen romahduksesta.Sen seurauksena Salo korottaa veroja,leikkaa rajusti henkilöstömenoja ja höylätään palveluista.
Nähtäväksi jää joulukuun talousarvio kokous,mitä siihen mennessä saadaan aikaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)